Sisältöön »
 
 

Liikuntaneuvonta - se helpompi tapa lähteä liikkeelle

Urjalassa on keväällä 2023 aloittanut kuntalaisille maksuton liikuntaneuvontapalvelu. Tarvitsetko sinä apua liikkumisen aloittamiseen tai lisäämiseen?

Liikuntaneuvontapalvelun asiakkaana sinulla on mahdollisuus ILMAISEKSI mm.

  • saada henkilökohtaista ohjausta (esim. kuntosalilla), tukea liikkumisen aloittamiseen tai lisäämiseen, käyttöösi (lainaksi) aktiivisuusrannekkeen ja liikuntavälineitä
     
     
  • osallistua uintiretkille (mahdollista ilmaiseksi vain hankkeen aikana) ja lajikokeiluryhmiin
     
     
  • vaikuttaa liikuntaneuvontapalvelun sisältöön ja hankerahan käyttökohteisiin 

Kenelle liikuntaneuvontapalvelu on tarkoitettu?

Lähtökohtaisesti liikuntaneuvontapalvelu on tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville kuntalaisille.

Liikuntaneuvonnan yhteyteen ollaan perustamassa matalan kynnyksen liikkumisryhmiä (esim. aloittelijoiden kuntosaliryhmä), joihin pääsee myös ilman varsinaista liikuntaneuvonnan asiakkuutta. Mikäli koet, että tarvitset apua liikkumisen aloittamiseen tai lisäämiseen, kannattaa tutustua yhteydenottopyyntö-lomakkeeseen (löytyy oikeasta yläreunasta). Sieltä löytyy erilaisia vaihtoehtoja, joita liikuntaneuvontapalvelu voi sinulle tarjota.

Mitä liikuntaneuvonnassa tehdään?

Palvelu on aina yksilöllinen ja asiakaslähtöinen. Useimmiten ensimmäinen tapaaminen on keskustelu, jonka tarkoituksena on selvittää mm. asiakkaan tarpeita ja toiveita, joiden pohjalta liikuntaneuvontaprosessi lähtee etenemään. Liikuntaneuvonnassa ei määrätä tai pakoteta mihinkään vaan tarkoituksena on löytää asiakkaalle mahdollisimman mielekkäitä liikkumista edistäviä ratkaisuja. Kaikki keskustelut ovat täysin luottamuksellisia.
 
Palvelun tavoitteena on lisätä asiakkaan liikkumista sekä vähentää paikoillaan olon määrää ja näin edistää asiakkaan terveyttä ja hyvinvointia. Jo pienellä liikunnan lisäämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä terveyshyötyjä. Mitä passiivisempi lähtötaso on, sitä enemmän liikuntaneuvonnasta on mahdollisuus hyötyä. Liikunnallisilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta osallistua liikuntaneuvontapalveluun, mutta liikuntaan liittyvissä asioissa voi toki aina olla yhteydessä liikunta- ja hyvinvointikoordinaattoriin.

Keskustelun lisäksi liikuntaneuvonnan yhteydessä on mahdollisuus saada opastusta esimerkiksi kuntosaliharjoitteluun tai muunlaiseen omaehtoiseen liikkumiseen, kuten kotona tehtävään kehonhuolto- tai voimaharjoitteluun, kuntoporrastreeniin tai vaikkapa jonkun uuden liikuntaharrastuksen etsimiseen tai siihen osallistumiseen. Hyötyliikunnan ja arjen aktiivisuuden lisääminen ovat myös tärkeitä tavoitteita liikkumisen lisäämisessä. 

Liikuntaneuvoja kannustaa, tukee ja opastaa, mutta huomionarvoista on, että liikkumisen lisääminen on aina lopulta asiakkaan omalla vastuulla. Joskus liikuntaneuvojan tehtävänä on jarruttaa asiakasta, kun innostus meinaa viedä liian nopeisiin tai suuriin tottumusten muutoksiin. 

Liikuntaneuvontaprosessi sisältää vähintään kaksi tapaamista/yhteydenottoa. Prosessin kesto on maksimissaan vuoden mittainen, mutta on mahdollista, että sama asiakas aloittaa myöhemmin uuden prosessin. Kun asiakas on saavuttanut asetetut tavoitteet tai päässyt hyvään alkuun tavoitteidensa saavuttamiseksi ja liikuntaneuvontapalvelulle ei ole enää tarvetta, on aika sopia prosessin päättymisestä. 

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan liikuntaneuvontapalveluun, täytä ylhäältä oikeasta reunasta löytyvä "yhteydenottopyyntö" lomake. Voit myös tarvittaessa olla suoraan yhteydessä liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Heidi Jalliin sähköpostilla tai puhelimitse (heidi.jalli@urjala.fi / 040 335 4372). 

Liikuntaneuvontapalvelun kehittämisen apuna ovat mm. Liikkuva aikuinen -ohjelma sekä valtakunnallinen että seudullinen verkosto. Palvelua kehitetään hyödyntämällä sekä valtakunnallisia suosituksia että tämän vuoden aikana valmistuvaa Pirkanmaan alueellista liikuntaneuvonnan mallia.

Palvelun käynnistämiseen on saatu myös paikallista liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustusta vuodelle 2023. Avustuksen käyttötarkoituksena on liikuntaneuvontapalvelun käynnistämisen lisäksi aktivoida terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia aikuisia. Käytettävänä on yhteensä 21 000 euroa, joten hankkeen avulla on mahdollisuus toteuttaa paljon sellaista, mihin liikuntapalveluilla ei normaalisti olisi resursseja. Mikäli sinulla on idea, millä uusilla välineillä, harrastusmahdollisuuksilla, lajikokeiluilla, tapahtumilla tai tempauksilla olisi mahdollista aktivoida sellaisia kuntalaisia, jotka eivät juurikaan liiku, kerro siitä Heidille viipymättä.

 
 
 
x