Sisältöön »
 

Kulttuuritoiminta

 
koskelan-torpalla-02-netti-2013-kuva-eija-haapalainen.jpg
 

Urjala on tunnettu monipuolisesta kulttuuristaan. Urjalan kunnan kulttuuritoimi tukee kunnan hyvinvointityötä kulttuurin osalta yhteistyössä yritysten ja kunnassa toimivien yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Kulttuuritoimi ylläpitää mm. museota ja Väinö Linnan reittiä sekä jakaa vuosittain avustuksia paikallisille kulttuuritoimijoille.

Kulttuuritoimi kuuluu kunnanhallituksen vastuualueeseen. 

 

KUNNAN KULTTUURIAVUSTUKSET

Urjalan kunta jakaa vuosittain kulttuuritoiminnan avustuksia. Toiminta-avustuksilla pyritään tukemaan Urjalan kuntastrategian tavoitteiden toteutumista. 

Kulttuuritoiminnan avustuksia myönnetään:

  • urjalalaisille yhdistyksille, joiden toiminta on yhdistyksen sääntöjen mukaan taide- tai kulttuuritoimintaa
  • muille Urjalassa toimiville yhdistyksille, projekti- ja työryhmille, silloin kun avustus kohdennetaan kulttuuritoiminnaksi katsottavan hankkeen toteuttamiseen Urjalan kunnan alueella
  • urjalalaisille kulttuurilaitoksille
  • urjalalaisille yksityishenkilöille

Avustus myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan. Avustusta ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Avustuksen käyttötarkoituksen muutoksesta päättää avustuksen myöntäjä. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, ellei avustusta saanut noudata annettuja ohjeita. Myönnetyn avustuksen käytöstä tulee tehdä selvitys seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Jaettava määräraha päätetään vuosittain talousarvion yhteydssä. Hakuaika on maalis-huhtikuussa. Haun alkamisesta tiedotetaan Urjalan kunnan viestintäkanavissa. 

Avustusta ei voida myöntää, mikäli hakija on jo saanut avustusta samaan tarkoitukseen joltain muulta Urjalan kunnan yksiköltä. Kunnanhallitus voi harkintansa mukaan päättää myös muista noudatettavista periaatteista.

Kulttuuriavustusten haku vuonna 2023 on 22.3.-30.4.2023

Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella, jonka linkki julkaistaan näillä sivuilla haun alkaessa. 

Linkki avustuhakemukseen:

 https://link.webropol.com/s/kulttuuriavustushakemus2023

 

Ota yhteyttä

Tuottaja
Anni Määttä
040 335 4374
anni.maatta@urjala.fi

 

Lomakkeet

Kulttuuriavustushakemus 2023

 
 
 
x