Sisältöön »
 
 

KIRJASTON TAPAHTUMAT

 
  • taidenayttelyfamilyurjala1084228314.jpg
  • nojatuolimatka-kreikkaan448794211.jpg
  • dekkaripiirin-syksy1734692661.jpg
  • Jämäkankaat kiertoon!
 
 

Tapahtukoon sinun tahtosi

Mia Joki & Family eli äiti ja kuusi lasta ovat pystyttäneet yhteisen taidenäyttelyn.

"Koska olen taiteilija Olli Joen tytär, pienestä pitäen olen ollut tekemässä taidenäyttelyitä, arvostelemassa tauluja ja myös maalaamassa itse. Nyt kuitenkin järjestämme ensi kertaa näyttelykiertueen kuuden lapseni kanssa", Mia Joki kertoo.

Ensimmäinen Joki Family -näyttely pidettiin Tampereella Seurakuntien talolla tämän vuoden toukokuussa. Näyttelyn aikana julkistettiin myös Mian kymmenes albumi ’The Best of Mia Joki’. Nyt ’Tapahtukoon Sinun tahtosi’ -näyttely siirtyy Urjalan kirjastoon lokakuun ajaksi. Urjalan on kolmas näyttelypaikkakunta. Tampereen jälkeen näyttely oli Akaassa.

Ennen näyttelykiertuetta koko perhe maalasi useita viikkoja. Harri-isälle jäi tehtäväksi kehystäminen, monet kehykset onkin itse tuunattu.

Esillä on monipuolinen näyttely, jossa nähdään taidetta 6 vuotiaan Luminan kynästä 48-vuotiaan äidin teoksiin. Näytteillä on 60 teosta, joissa tyyli vaihtelee perheen ainoan pojan, Danielin, koomisista hahmoista Olivian renesanssihenkisiin henkilötutkielmiin. ’Pikkutaiteilijat' ovat Lumina 6, Adelaine 9, Ancelin 12, Daniel 15, Rosalin 17 ja Olivia 20 vuotta.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kirjaston aukioloaikoina!

 

Bongaa lastenosaston uudet linnut!

Parvi eksoottisia ja värikkäitä lintuja on pesiytynyt kirjaston lastenosastolle viihdyttämään kaikenikäisiä kirjastonkäyttäjiä.

Urjalalainen Kaisu Sillanpää on maalannut värikkäät ja hauskat akryylityöt. 

"Ensin kotiutuivat kesäkanat kanatarhaan ja sitten lehahti lintuteema näihin maalauksiin." kertoo Kaisu Sillanpää maalausten taustaa.

 

Dekkarilukupiiri ma 2.10. klo 17.00

Kesätauko on pidetty ja dekkarilukupiiri jatkuu. Piirin vetäjänä jatkaa innokas lukija Heli Kurkisuo.

Lokakuun kirjana on ruotsalaisen Camilla Greben Kun jää pettää alta.

Emma on rakastunut ylimpään esimieheensä ja suhde on pidettävä salassa. Sitten esimies katoaa ja samaan aikaan hänen ylellisestä kodistaan löytyy raa'asti murhattu nainen.

Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jännityksen ystävät!

 

Nojatuolimatka Kreikkaan ma 9.10. klo 17.00

Lähde leppoisalle nojatuolimatkalle Välimeren lämpöön - matkakohteena Kreikka. Kuule tavoista, nähtävyyksistä ja kulttuurista. Pääset aistimaan Kreikan tunnelmaa ja kuulet myös mielenkiintoisia faktoja, joista voi olla hyötyä oikeallakin reissulla.

Nojatuolimatka Kreikkaan järjestetään ma 9.10. klo 17.00 Urjalan kirjastossa.

Matkaoppaana toimii kieltenopettaja Mervi Autio.

Nojatuolimatka toteutetaan yhteistyössä Urjalan kirjaston ja Valkeakoski-opiston kanssa. Matkalle ei tarvitse ilmoittautua ja se on maksuton! Tervetuloa!

 

Isä-ryhmä

Maksutonta keskusteluapua saatavilla isille, joita huolettaa kumppanin, lapsen tai nuoren mielenterveys tai päihteiden käyttö. Ryhmä tarjoaa paikan irtautua arjesta ja lisätä omaa hyvinvointia yhdessä samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien isien kanssa. Isä-ryhmiin voi osallistua yli kuntarajojen. Syksystä 2023 on vertaistukea, tietoa ja toivoa saatavissa myös Urjalassa!

Isä-ryhmä kokoontuu Urjalassa kirjastossa seuraavasti: ma 11.9. to 12.10. ma 30.10 ma 27.11 ja ma 18.12. klo 17-19.

Maksutonta keskusteluapua ja tukea tarjotaan Pirkanmaalla kasvotusten, puhelimitse ja etäyhteyksin. Lisätietoa itua@finfamipirkanmaa.fi

Älä jää yksin murehtimaan, vaan tule rohkeasti mukaan!

 

Nepsynurkka

Urjalan kirjastosta löytyy  nepsynurkka, jonne on kerätty nepsy-aiheista tietoa ja materiaalia. Arki lapsen kanssa, jolla on neuropsykiatrisia häiriöitä, on kuormittavaa. Monissa perheissä kaivataan tietoa, mistä ja miten saisi toimintakeinoja sujuvan arjen tueksi helposti ja kootusti. Näistä keinoista on hyötyä kaikille lapsiperheille, kun arki haastaa. Neuropsykiatrisia piirteitä omaaville lapsille ne ovat usein välttämättömiä ja avain sujuvaan arkeen.

Nepsy-nurkkauksesta voit saada ideoita mm. kuinka hyödyntää kuvallista tukea ja välineitä arjen tilanteiden helpottamiseksi. Nepsyhylly tulee pysyvästi kirjastoon lautapelihyllyn viereen. Hyllyköstä löytyy useita apuvälineitä kokeiltavaksi ja lainattavaksi.

Mitä nepsy tarkoittaa?

Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD ja ADD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismikirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä.

Nepsytarvaroita hypisteltäviksi

 

Jämäkankaat kiertoon!

Jämälangat kiertävät Urjalassa todella hyvin. Iso kiitos siitä lahjoittajille ja ahkerille neulojille.

Erään asiakkaan ideasta lähdetään myös kokeilemaan kuinka jämäkankaat löytävät uusia ompelijoita! Tuo tarpeettomaksi jääneet reilut kankaanpalat kiertoon ja ota itsellesi tarpeellinen pala uusiokäyttöön.

Jämäkankaat kiertoon

 

Jämälangat kiertoon

Monille käsityöihmisille kertyy kaappiin langanloppuja, toisille enemmän toisille vähemmän. Kirjasto tarjoaa helpon tavan päästä niistä eroon. Tuo tarpeettomat lankasi kirjaston kierrätyskoppaan ja samalla voit ottaa mukaan itsellesi sopivia lankoja. Jos bongaat korista sopivaa lankaa, toki lankoja voit ottaa tuomatta mitään tilalle. 

Toiselle tarpeeton voi olla toiselle aarre!

Jämälankojen kierrätys

 

Leffapassi

Kerää 20 leimaa saat lahjaksi 3 elokuvaa!

Saat leiman joka kerta lainatessasi elokuvia (1 leima/lainauskerta). Leiman saa palveluaikana, tai näyttämällä omatoimilainauksen kuittia.

Kerättyäsi 20 leimaa saat kirjastolta lahjaksi kolme kotimaista DVD-elokuvaa. Palkinnot lahjoittaa Elokuvapalvelu Suomalainen.

 
 

Mia Joki & Family

Mia Joki perheineen taidenäyttelyn julisteessa

 

Dekkarilukupiirin syksy 

Dekkarilukupiirin syksyn 2023 kirjat

 

Nojatuolimatka Kreikkaan ma 9.10. klo 17.00

 

UUTTA PIKISSÄ!

Lue e-lehtiä kotona!

Etäkäyttöinen e-lehtipalvelu

 

Isä-ryhmä

Isä-ryhmän mainos

 

Nepsynurkka avattu

Nepsynurkka kirjastossa

 

Kirjastoleffapassi

 

Muistathan terveysturvallisuuden kirjaston tiloissa ja tapahtumissa!

Tule mukaan vain terveenä ja muistathan maskin, käsihygienian ja turvavälit.

 
 
 
x