Sisältöön »
 

Ajankohtaista

Urjalan kunnan koronatiedote – koronatilanne Urjalassa edelleen rauhallinen

26.11.2021

Urjalan kunnan koronatiedote – koronatilanne Urjalassa edelleen rauhallinen

Urjalan osalta koronatilanne on edelleen rauhallinen. Viimeisen kolmen päivän aikana uusia tartuntoja on tullut 5.

Urjalan terveysasemalle perustettu koronanäytteenottopiste jatkaa toimintaansa ainakin tiistaihin 30.11. saakka. Päätös testauspisteen jatkosta tehdään alkuviikon testimäärien perusteella.  Ajanvaraus koronatestiin p. 040 335 2133 (ma-pe klo 8-10.30). Ajanvaraus muina aikoina Klinik24h-palvelun kautta. Lisätiedot ja linkki palveluun https://www.urjala.fi/hyvinvointi/koronatietoa/    

Urjalan kunnan tiloissa tapahtuva harrastustoiminta käynnistetään jälleen normaalisti ensi viikon alussa, AVI:n antamat ohjeistukset toki huomioiden. Julkisissa sisätiloissa joissa ihmisiä on paljon, suositellaan maskin käyttämistä.

Pirkanmaalla on voimassa yleinen maskisuositus. Maskin käyttöä suositellaan 12 vuotta täyttäneille kaikissa julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Maskin käyttöä suositellaan myös oppilaitoksissa kuudennesta luokasta lähtien. Urjalassa maskeja jaetaan kouluissa kaikille niitä haluaville oppilaille luokka-asteesta riippumatta.

Aluehallintoviraston määräämät kohdennetut kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 24.11. – 19.12.2021. Kiellettyjä ovat sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 100 henkilöä ja joissa on käytössä katsomotiloja, joissa kaikille osallistujille ei ole määritelty istumapaikkoja, tai on kyse yleisötilaisuuksiin kuuluvista yhteislaulutilaisuuksista. Rajoitukset eivät koske yleisiä kokouksia, messuja, näyttelyitä tai vain lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia.

Toiminnanharjoittaja voi vaihtoehtoisesti ottaa käyttöön koronapassin, jota edellyttää tilaisuuden osallistujilta, pois lukien alle 16-vuotiaat. Koronapassina Suomessa käytetään OmaKanta-palvelusta ladattavaa EU:n koronatodistusta. Lisätietoa löytyy osoitteesta https://www.kanta.fi/koronatodistus Mikäli pääsyä OmaKanta-palveluun ei ole, lisätietoja koronatodistuksen hankinnasta löytyy osoitteesta https://akaa.fi/ohje-koronapassin-saamiseksi/ OmaKanta-palvelusta koronatodistuksen saa käyttöön heti, muiden vaihtoehtojen osalta kannattaa varautua 2-3 päivän odotukseen.  

Rokottamattomilla on merkittävästi suurempi riski saada koronataudin vakava tautimuoto kuin rokotetuilla. Toivommekin kaikkien niiden, jotka voivat rokotteen ottaa, hakeutuvan koronavirusrokotteelle.

 

 
 
 
 
 
x