30.01.2026
Urjalassa Kesäksi töihin! –kampanja on käynnissä ja se huipentuu 11.2. pidettäviin Rekrymessuihin. Kesätyökampanjalla autetaan sekä kesätyötä hakevia nuoria että muitakin työtä etsiviä ja työnantajia kohtaamaan. Rekrymessut tapahtuu Urjalan yhtenäiskoululla ja sitä on tälle vuodelle uudistettu kaksiosoiseksi.
Kesäksi töihin! –kampanja on alkanut kesätyöpaikkojen tietojen keräämisellä kunnan nettisivuille sekä työnantajien ja yhteistyökumppaneiden haulla osallistumaan Rekrymessuille. Työpaikkatiedot löytyvät kampanjasivuilta: www.urjala.fi/kesaksi-toihin/
Kesätyökampanjaa on toteutettu jo usean vuoden ajan laajalla kumppanuusverkostolla kunnan toimialarajat ylittävästi ja yhdessä avaintoimijoiden kanssa. Kampanjan vetovastuussa on kunnan nuortenpalveluiden tiimi ja uutena yhteistyökumppanina mukaan on tullut Tampereen seudun työllisyysalueelta paikallisten työnhakija-asiakkaiden asiakasvastaavien lisäksi myös alueemme työnantajapalvelut. Tarkoituksena on auttaa urjalalaisia nuoria sekä vanhempiakin työnhakijoita löytämään työpaikkoja sekä paikkakunnan työnantajia löytämään motivoituneita työntekijöitä. Työpaikkoja voi edelleen ilmoittaa kunnan netistä, kampanjasivuilta löytyvällä lomakkeella.
Rekrymessut toteutetaan keskiviikkona 11.2. klo 13-16 Urjalan Yhtenäiskoululla, os. Urjalantie 37. Tapahtumaa on uudistettu osallistujien ja koulun toiveiden mukaan siten, että mahdollistetaan 8-9 -luokkalaisille sekä aikuisemmillekin kiinnostava ohjelma ja riittävästi aikaa tutustua paikalla olevien työnantajien ja muiden esillä olevien toimijoiden ständeihin. Ohjelmassa tullaan kuulemaan Urjalassa kouluja käyneiden Antti Kontion ja Antti Sahan urapoluista. Pikkukahvilaa tapahtumassa pitää kansainvälisten lukio-opiskelijoiden oma yritys Taikaleivos.
Kesäksi töihin! –kampanjaa toteuttavat kunnan eri toimialojen lisäksi Ohjaamo Urjala, Urjalan 4H –yhdistys, Työtie ry:n OTA-hanke, Tampereen seudun työllisyysalue sekä Urjalan Yrittäjät ry.
Lisätiedot:
nuortenpalveluiden koordinaattori Tiina Juutilainen,
040 335 4237, tiina.juutilainen@urjala.fi
elinvoimapäällikkö Satu Sarin,
040 335 6096, satu.sarin@urjala.fi
