Sisältöön »
 

Ajankohtaista

Taikayöntien Lumo –hanke on luonut matkailutielle uutta ilmettä

22.11.2023

Taikayöntien Lumo –hanke on luonut matkailutielle uutta ilmettä

♫ "Läpi Urjalan ja kautta Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen, nytpä maistuu työ, varstat maihin lyö, tää on Urjalan taikayö.”

Urjalan kunta on mukana Taikayöntien hankkeessa, jossa Punkalaitumen, Huittisten ja Urjalan läpi kulkeva maisematie päivitetään ilmeeltään ja toiminnallisuudeltaan nykypäivään.

Hanketta erittäin onnistuneesti vetää Taikayöntien Lumo –hankkeen projektipäällikkö Niina Aalto.
Hankkeessa kartoitetaan ja kootaan Taikayöntien toimijaverkosto asukkaista, yhdistyksistä, järjestöistä, tapahtumista, matkailu- ja kulttuurialasta sekä kuntien edustajista. Taikayöntien kehittämisestä hyötyvät paikalliset asukkaat, matkailijat, tiellä kulkijat, alueen vapaa-ajan asukkaat sekä kunnat ja maakunnat. Tie yhdistää monta kylää, eri yhteisöä sekä kolme kuntaa ja kaksi maakuntaa. 

Nyt hanke on saanut aikaan myös uusien nettisivujen lanseerauksen.
 
 -Tämä on hieno juttu, jota on yhteisvoimin koostettu jo pitkään. Villi violetti kuvaa hyvin esimerkiksi juuri sydänyön hetkeä; pohjantähden villiä vetovoimaa, iloitsee Urjalan kunnan tuottaja Anni Määttä.
 
-Hankkeella on iso merkitys myös yhden matkailuvalttimme esiin nostamisessa yhteistyössä muiden kanssa. Samalla tietysti parannetaan yleistä tunnettuutta sekä lisätään matkailutiemme toimintaympäristön elinvoimaa, Määttä kertoo.
 
Taikayöntie uudet nettisivut löydät täältä!

 

 
 
 
 
 
x