Ajankohtaista

27.04.2026

Veteraanipäivän puhe / kunnanhallituksen puheenjohtaja Joona Paija

Veteraanipäivänä 27.4.2026 Urjalassa

Arvoisat kuulijat, naiset ja herrat.

Kokoonnumme jälleen muistamaan heitä, jotka antoivat uhrauksena sen kaikista kalleimman isänmaan puolesta. Sukupolvia on välissä jo sen verran monta, että suurimman osan kosketus aiheesta on enää elokuvat, tarinat sekä edesmenneet sukulaiset. Ehkäpä hyvä niin, ihminen harvoin kuitenkaan toivoo sotaa elämäänsä. Se tulee pyytämättä.

Tasan neljä vuotta sitten seisoin tässä samassa paikassa pitämässä puhetta Kansallisena Veteraanipäivänä. Silloin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan oli kulunut vasta hieman yli kaksi kuukautta. Muistan hyökkäyksen alkupäivän edelleen eloisasti: olin vierailemassa sisaruksieni luona, kun aamulla sain lukea uutisista, että hyökkäys oli alkanut. Vielä edellisenä iltana uskottelin itselleni, että eihän kukaan järjellisesti ajatteleva toteuttaisi tätä operaatiota. Kuitenkin kyseisenä aamuna jouduin toteamaan vain hiljaa itsekseni, että melkoisen syntymäpäivälahjan nuorin siskoistani sai 24. helmikuuta vuonna 2022.

Kun pidin viimeksi puhetta, silloin sotaveteraaneja oli jäljellä Suomessa n. 3000. Eri arvioiden mukaan tänä vuonna heitä on enää alle 1000. Ja vielä kymmenen vuotta sitten heitä oli yli kaksikymmenkertainen määrä. Voinee siis olettaa, että ei mene enää montaakaan vuotta, ettei meillä ole enää ainuttakaan sotaveteraania hengissä.

Vai onko sittenkin?

Sota Ukrainassa on kestänyt pidempään kuin yksikään Suomen lähihistorian sodista. Samalla sota on ulottunut huomattavasti eturintamaa kauemmas modernien asejärjestelmien takia. Se antaa hieman perspektiiviä siihen, mitä kansakunta on joutunut kestämään, ja minkälaisen jälleenrakentamisen yhteiskunta sekä yhteisöt tulevat tarvitsemaan.

Myös monet Ukrainan ulkopuolelta kokivat velvollisuudekseen auttaa heitä, ketkä hyökkäyksen kohteena ovat. Siksi rintamilla ja niiden

takalinjoissa on nähty jopa kokonaisia vapaaehtoisista ulkomaalaisista koostuneita pataljoonia. Suomalaisia on myös lähtenyt rintamalle arviolta noin sata, ja aivan kaikki heistäkään eivät ole palanneet kotiin. He ketkä palaavat, kantavat mukanaan sodan jättämät suuret henkiset sekä myös fyysiset arvet.

Siksi en vain usko, vaan totean ääneen sen, että myös tulevaisuudessa meillä tulee olemaan sotaveteraaneja edelleen. He eivät ole välttämättä taistelleet suoraan meidän itsenäisyytemme puolesta, mutta ovat puolustaneet heikompaa vahvemman edessä. Yhtä lailla pidämme, tai ainakin minä pidän, veteraaneina talvi- ja jatkosodan ruotsalaisia, virolaisia sekä muita vapaaehtoisia, jotka silloin tulivat auttamaan meitä koitoksessamme.

Veteraanien sekä veteraanityötä tekevien, eli samalla meidän kaikkien, tehtävä on ylläpitää muistoa ja tietoutta tehdyistä ja koetuista teoista, jotta tulevaisuudessa niitä ei jouduttaisi kokemaan uudestaan. Unohtaminen näet pahimmillaan johtaa siihen, että tulevat sukupolvet eivät ymmärrä itsenäisyyden arvoa ja toisaalta hintaa, mikä vaaditaan sen säilyttämiseksi.

Tämän vuoden veteraanipäivän teemana on yhdessä eteenpäin katsoen. Pitäkäämme siis yhdessä huolta nykyisistä ja tulevista veteraaneista. Ja muistakaamme tänään kaikkia veteraaneja huolimatta siitä, miten veteraaniksi on päätynyt, sillä yksi asia on ja pysyy: himmetä ei muistot koskaan saa.

Toivotan Urjalan kunnan puolesta teille kaikille hyvää kansallista veteraanipäivää.