Sisältöön »
 

Sisäliikuntapaikat

 
urjala-palvelut-kuvia-61.jpg
 

Liikuntatilat ovat varattavissa arkisin ja viikonloppuisin klo 8–22. Vuorot myönnetään tilavuorohakemusten perusteella, ja niistä peritään voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. 

Vakiovuorohaku kesäkaudelle (1.6.–31.8.) on auki 30.4.2024 saakka.
Vakiovuorohaku lukuvuodelle (1.9.–31.5.) on auki 31.5.2024 saakka. 

Vakiovuoroja voi hakea ympäri vuoden, mikäli tilassa ei ole ajankohdalle vielä varausta. Ajankohtaisen varaustilanteen pääset katsomaan alla lueteltujen tilojen osalta "varaustilanne" kohdasta. Urjalan kunnalla on oikeus perua myönnetty vuoro tilapäisesti erillisen tapahtuman, kunnan oman toiminnan tai huolto- ja korjaustöiden takia.

Vapaita vuoroja voi varata omaan käyttöön ympäri vuoden. Näitä on etenkin kesäaikana.

Tenniskentät ovat kuntalaisten vapaassa käytössä silloin, kun ne eivät ole varattu. Mikäli kentälle haluaa vakiovuoron, sitä tulee hakea sähköisen lomakkeen kautta.

Aseman koulun liikuntasalista ei voi varata vuoroa kesällä 2024, koska siellä suoritetaan putkitöitä.

Ohjeet, ehdot ja hinnasto sekä tilavuorohakemus kaikkiin liikuntatiloihin löytyvät oikealla olevasta palkista otsikon "varaukset" alta.

 

Aseman koulun liikuntasali

Aseman koulun liikuntasali

Ahventie 6
31700 Urjala as
Varaustilanne »

 


« Takaisin

 

Varaukset

Ohjeet, ehdot ja hinnasto >>

Tilavuorohakemus kaikkiin liikuntatiloihin >>

Säännöt kunnan avoimille vuoroille>>

 

Ota yhteyttä

Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Jalli
heidi.jalli@urjala.fi
040 335 4372

 
 
 
x