Sisältöön »
 

Koronatiedote

 

Urjalan kunnan korona -linjaukset

 
 

Päivitys 28.9.

Koronanyrkki kokoontuu jatkossa joka toinen viikko.
Seuraamme tilannetta ja raportoimme reaaliajassa, mikäli koronatilanteessa on  muutoksia.


Koronatiedote 21.9.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä tiedotti tiistaina seuraavaa:


Leviämisvaiheesta ollaan siirrytty kiihtymisvaiheeseen. 


Etätyösuositus päättyy lokakuun alussa, mutta työskentelyä paikan päällä suositellaan kuitenkin vuoroluonteisesti ns. hybridimallina, mikäli työ sen sallii.


Tilojenkäyttörajoitukset matalan riskin tapahtumissa päättyvät lokakuun alussa. Ruuhkautumista on kuitenkin vältettävä väljentämällä ruuhkaa aiheuttavia paikkoja ja tilanteita (esim. jonotus naulakoille). Matalan riskin tapahtumat ova sellasia, joissa yleisölle voidaan osoittaa oma paikka.


Maskisuositus on edelleen voimassa Pirkanmaalla.


Kunnantalon ovet ovat auki normaalisti arkisin 9 – 15.


Koronatiedote 14.9.2021

Kokoontumisrajoitukset ovat päättyneet sunnuntaina 12.9.


Kunnantalon ovet avautuvat keskiviikosta, 15.9.2021 alkaen. Asiointi tapahtuu edelleen ajanvarauksella. Käytäthän maskia asioidessasi!


Kannustamme kuntalaisia ottamaan koronarokotukset. Rokotuksen saa joko ajanvarauksella tai walk-in koronarokotuspäivinä. Seuraavat walk-in koronarokotuspäivät ovat 16.9. ja 17.9.2021 klo 15-19. Paikkana on Toijalan vanha terveysasema osoitteessa Akaantie 2.


Muutoksia koronaohjeistuksiin on odotettavissa lähiaikoina. Seuraamme tilannetta.


Koronatiedote 7.9.2021

Pirkanmaalla odotetaan valtakunnallisia hybridistrategian toimeenpano-ohjeita. Sen vuoksi pandemiaohjausryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.


Virus näyttää nyt sairastuttavan niitä henkilöitä, jotka ovat rokottamattomia. Pandemiaohjausryhmä muistuttaakin rokotteen merkityksestä pandemian hallinnassa.


 
 
 
 
x