Sisältöön »
 

Kirjasto

 
kirjaston-uusi-kyltti.jpg
 
 

Kirjaston aukioloajat

Kirjaston uudet palveluajat: ma ja to 11 -18, ti, ke ja pe 10 -16

 

Kirjaston aukioloajat laajenevat omatoimiajalla 

Omatoimiaika on lisäys kirjaston aukioloaikoihin. Palveluaikana henkilökunta on tuttuun tapaan paikalla auttamassa ja neuvomassa. Omatoimiaikana asiakkaat pääsevät kirjastoon, kun henkilökunta ei ole paikalla. Omatoimiaika mahdollistaa siis sen, että Urjalassa kirjastoon pääsee myös viikonloppuisin lauantaina klo 7-18 ja sunnuntaisin klo 7-20. Myös viikolla aamuvirkut voivat tulla kirjastoon jo klo 7.00. Iltaisin kirjastoon voi jäädä henkilökunnan poistuttua. Silloin kyllä pitää kirjautua omatoimiasiakkaaksi.

Palveluajat

Palveluajat ovat: ma ja to 11-18 ti, ke ja pe 10-16. Silloin ovet ovat tuttuun tapaan auki, eikä erillistä kirjautumista tarvita. Henkilökunta on paikalla eikä automaatteja tarvitse käyttää (ellei itse halua). Vain palveluaikana voi ostaa kuntosaliavaimia, tulostaa, kopioida ja skannata. Näyttelyihinkin voi tutustua vain tällöin. 

 

Omatoimiajat

Omatoimiajat ova lisäys kirjaston aukioloaikoihin. Nimensä mukaisesti asiakas toimii silloin itsenäisesti ja asioi automaattien kanssa. 

Pihassa ulko-oven lähellä on lukulaite, johon tulee skannata kirjastokortti ja sen jälkeen näppäillä nelinumeroinen tunnusluku. (Tunnusluku on sama kuin verkkokirjastossa ja automaateilla asioidessa.) Oikea tunnistautuminen avaa ulko-oven. Samalla sisäänkirjautumisella saa tulla sisään saman perheen jäseniä. Ulkopuolisia ei tule sisään päästää!

Myös toisen kerroksen ovi on lukossa. Oven avaamiseen riittää kirjastokortin skannaus oven oikealla puolella olevaan punaiseen valoon. (Toista kertaa nelinumeroista tunnuslukua ei tarvitse näppäillä.)

Mitä omatoimiaikaan kirjastossa voi tehdä?

Asiakkaat voivat lainata ja palauttaa aineistoa automaateilla, noutaa varauksia, lukea lehtiä, opiskella ja käyttää tietokonetta. Tulostaminen, kopioiminen ja skannaaminen EI ole mahdollista omatoimiaikana. Myöskään näyttelytila EI ole avoinna.

Omatoimiajat

  • Ma Omatoimiaika 7-11, Palveluaika 11-18, Omatoimiaika 18-20
  • Ti Omatoimiaika 7-10, Palveluaika 10-16, Omatoimiaika 16-20
  • Ke Omatoimiaika 7-10, Palveluaika 10-16, Omatoimiaika 16-20
  • To Omatoimiaika 7-11, Palveluaika 11-18, Omatoimiaika 18-20
  • Pe Omatoimiaika 7-10, Palveluaika 10- 16, Omatoimiaika 16-18
  • La Omatoimiaika 7-18
  • Su Omatoimiaika 7-20
 

Varausten omatoiminouto

Varausten omatoiminouto on alkanut Urjalan kirjastossa.
Voit nyt itse ottaa varaamasi teoksen noutohyllystä ja lainata sen lainausautomaatilla.
Varausten noutohylly on lainausautomaatin läheisyydessä. Varaukset on järjestetty hyllyyn numerojärjestyksessä. Varausnumero on henkilökohtainen, ja se näkyy saamassasi noutoviestissä.
Voit myös tarkistaa varausnumerosi verkkokirjastosta noudettavana olevan varauksesi kohdalta. 
Henkilökunta auttaa mielellään tarvittaessa.


 

Perustoimintojen lisäksi sinulla on sähköinen kirjastokortti käytössäsi. Piki-mobiilikirjastosta on saatavana sekä Android- että iOS-versiosovellus.

 

Vuoden Lukuteko -palkinto

PIKI-päivänä 22.9. Pirkanmaalla paljastettiin Vuoden Lukuteko -palkinnon saajat. Tänä vuonna Urjalan Vuoden Lukuteko -palkinto myönnettiin Marja-Leena Salolle

Lämmin kiitos Marja-Leenalle mukavasta yhteistyöstä!

Vuoden Lukuteko palkittu Marja-Leena Salo

 
 

Yhteystiedot
Tampereentie 4
PL 42
31760 URJALA
puh. 040 3354265
kirjasto@urjala.fi


 

Maailma lapsen silmin

Varhaiskasvatuksen näyttelyjuliste

 

Nepsynurkka avattu kirjastoon

Kirjaston uusi nepsynurkka

 

Satutuokio to 25.5. klo 17.00
Satutuntimainosjuliste

 

Pidätkö huolta läheisestäsi tai toimitko omaishoitajana?

Keskustelutilaisuus kirjastolla ti 6.6. klo 13 - 15

Omaishoitajien keskustelutilaisuuden mainos


 

Lainaa elokuva, pyydä leima. Kerättyäsi 20 leimaa saat 3 elokuvaa.

 

Uusi pikiverkkokirjasto

 

Kirjastosalissa on avoin langaton verkko kaikkien käytössä! (Visitor)

 
 
 
x