Porttikiventien asemakaavamuutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo (AKL 62§, MRA 30§)
Porttikiventien asemakaavan muutos on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 17.8.2026 §130.
Ruokolan korttelien 186, 187 ja 188 alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1986. Voimassa olevassa asemakaavassa korttelialueet on osoitettu ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueiksi (TY-2). Kaavamääräyksenä on lisäksi, että alue on tarkoitettu asumisen yhteydessä tapahtuvaa pienteollisuutta varten, aluetta ei saa käyttää ympäristöä rumentavaan ulkovarastoimiseen.
Voimassa oleva asemakaava on kokonaan toteutumatta. Alueen toteutuminen voimassa olevan asemakaavan mukaisesti ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueiksi on alueen sijainti, korkeussuhteet ja ympäristö huomioiden hankalaa ja epätodennäköistä.
Tavoitteena on muuttaa alueen asemakaavaa voimassa olevan osayleiskaavan mukaisesti pientalovaltaiseksi asuinalueeksi. Tavoitteena on mahdollistaa alueelle viihtyisän asuinalueen toteuttaminen alueen korkeussuhteet ja ympäristö huomioiden.
Kaavamuutosaineistot asetetaan nähtäville 26.8—25.9.2026 väliseksi ajaksi ja niihin voi tutustua kunnan verkkosivuilla osoitteessa urjala.fi sekä kunnanviraston teknisessä palvelukeskuksessa, os. Tampereentie 6.
Mahdolliset mielipiteet on toimitettava sähköisesti 25.9.2026 mennessä osoitteeseen urjalan.kunta@urjala.fi.
Lisätietoja vireillä olevista kaavoituksista:
Annu Kuusisto Helena Väisänen
Puh. 040 335 4200 Puh. 040 5576 086
Porttikiventien asemakaavamuutoksen OAS
