Honkolan koulu

Honkolan kouluHonkolan kylässä aloitti kansakoulu toimintansa lokakuussa 1892. Koulun perustamista tuki Honkolan kartanon isäntä, amiraali Hampus Furuhjelm lahjoittamalla koululle tontin ja hirret sekä antamalla käyttöön työvoimaa. Koulu toimi jatkuvasti aina vuoteen 1989 saakka, jolloin sen päärakennus paloi, ja kylän lapset siirtyivät koulunkäyntiin läheiseen Urjalankylään.

Väinö Linna kävi Honkolassa koulua vuosina 1929-33. Koulunkäyntinsä Väinö tosin aloitti jo vuotta aiemmin Linnan torpan pirtissä. Hän oli nopea oppimaan ja osasi jo Honkolan kouluun tullessaan lukea. Sen ansiosta hän selviytyi kansakoulun kahdesta ensimmäisestä luokasta yhdessä vuodessa. Kuudennen luokan todistuksen keskiarvo oli 8,7 ja Linnan sen aikainen opettaja onkin todennut, että "Väinöllä oli nopea käsityskyky ja hyvä muisti".

Väinö Linna ja muut hänen kotikylänsä pojat aloittivat myös seitsemännen luokan, niin sanotun jatkokoulun, mutta riitaantuivat opettajansa kanssa, ja päättivät yksissä tuumin lopettaa koulunkäynnin. Jatkoluokat olivat siihen aikaan vapaaehtoisia. Väinö käytti ahkerasti koulun pientä kirjastoa, joka varsin pian tuli luetuksi läpi. Sunnuntaisin hän kävi kunnan pääkirjastossa kirkonkylässä. Siihen aikaan hän luki kaikkea seikkailuromaaneista historiallisiin romaaneihin saakka.

Honkolan koulu tuhoutui tulipalossa v. 1989. Paikalla on nähtävissä koulun kivijalka.