Yleisötilaisuudet

Ensimmäinen yleisötilaisuus

Yleiskaavoituksesta järjestettiin kaikille avoin yleisötilaisuus Urjalan kunnantalon valtuustosalissa 21.4.2009. Tilaisuudesta tiedotettiin kuulutuksella lehdessä ja kunnan ilmoitustaululla. Tilaisuudessa kunnan edustajat sekä kaavan pääsuunnittelija Helena Ylinen FCG Planeko Oy:stä kertoivat yleiskaavoituksen alustavista tavoitteista sekä osallisten mahdollisuuksista osallistua yleiskaavan laatimiseen. Tilaisuudessa oli läsnä toistakymmentä kuntalaista. Alustusten jälkeen osallistujat visioivat innostuneesti Urjalan keskustaajamien tulevaisuutta. Yleisötilaisuudesta myös uutisoitiin seuraavina päivinä sekä Urjalan Sanomissa että Forssan Lehdessä.

Tekniset/kaavoitus/yleisotilaisuus_1.jpg

 

Toinen yleisötilaisuus

Yleiskaavan tavoitteita sekä valmistuneita selvityksiä esiteltiin toritapahtumassa perjantaina 14.8.2009 Urjalan torilla. Esittelypisteessä oli kahvitarjoilun lomassa mahdollisuus keskustella kaavan laatijan sekä kunnan edustajien kanssa. Paikalla vieraili toripäivän aikana ilahduttavan suuri määrä asiasta kiinnostuneita. Osallisilta saatiin myös uusia yleiskaavaan liittyviä huomioita.

Tekniset/kaavoitus/yleisotilaisuus_2.jpg

 

Kolmas yleisötilaisuus

Yleiskaavoituksen kolmannessa yleisötilaisuudessa kunnantalolla 1.6.2010 esiteltiin samana päivänä nähtäville asetettuja kaavaluonnoksia. Tilaisuudesta tiedotettiin kaavan nähtävilletulokuulutuksessa lehdessä ja kunnan ilmoitustaululla. Paikalle oli saapunut parikymmentä osallista. Kaavan pääsuunnittelijan esiteltyä kolme luonnosvaihtoehtoa oli mahdollisuus keskusteluun ja uusienkin näkemysten esille tuomiseen.

Suunnittelijan vastaanottopäivä

Yleiskaavan pääsuunnittelija Helena Ylinen ja aluearkkitehti Ilari Rasimus olivat tavattavissa Urjalan kunnantalolla 20.8.2010, jolloin osallisilla oli mahdollisuus keskustella kaavaluonnoksista ja jättää suullisesti mielipiteitänsä.

Neljäs yleisötilaisuus

Neljäs yleisötilaisuus järjestettiin 24.3.2011 Urjalan kunnantalon valtuustosalissa. Helena Ylinen esitteli valmistunutta osayleiskaavaehdotusta. Mahdollisuus henkilökohtaisiin keskusteluihin oli varattu tilaisuuden jälkeen.
Osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä 17.3. - 29.4.2011 välisen ajan.