KAAVOITUKSEN TAVOITTEENA ON HYVÄ
ELINYMPÄRISTÖ
Urjalan kunnan tavoitteena on jokaisen kaavahankkeen
yhteydessä:
Varmistaa suunnittelun ja asiantuntemuksen laatu,
vuorovaikutteisuus ja monipuolisuus.
Järjestää osallistumismahdollisuus asioiden
valmisteluun kaikille niille, joita kaavahanke koskee.
Kaavoituksen tavoitteena on järjestää alueiden
käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan
edellytykset viihtyisälle ympäristölle,
jossa kaikenikäisten urjalalaisten on hyvä
elää ja toimia.
Kaavahankkeista saa tietoa seuraamalla kunnan ilmoittelua
Urjalan Sanomissa. Kaava-asiakirjoihin voi tutustua
nähtävilläoloaikoina
kunnanviraston teknisessä
palvelukeskuksessa olevalla ilmoitustaululla. Mahdollisuuksien
mukaan asiakirjat on myös nähtävänä kunnan
kotisivuilla.
Parhaat mahdollisuudet vaikuttaa kaavahankkeisiin on osallistumalla
kaavahankkeiden yhteydessä järjestettäviin
yleisötilaisuuksiin, kertomalla mielipiteensä
nähtävilläolevista luonnoksista,
jättämällä muistutuksia
nahtävilläolevista kaavaehdotuksista ja ottamalla itse
henkilökohtaisesti yhteyttä kaava-asiaa hoitaviin
henkilöihin kunnassa.
Kaavayhdistelmä
Urjalan keskustaajaman, Huhdin alueen ja Nuutajärven
kaavakartat. Katso täältä.
Urjalankylän osayleiskaava
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 9.2.2004 Urjalankylän
osayleiskaavan. Valtuuston päätöksestä
kuitenkin valitettiin, ja 10.5.2004 kunnanhallitus
määräsi kaavan tulemaan voimaan muilta paitsi
valituksenalaisilta osin. Ulkopuolelle jätettiin Naurismo RN:o
5:141 –nimiseen tilaan liittyvä rantapalsta sekä
sen länsipuolelle osoitettu venevalkama. Korkeimmassa
hallinto-oikeudessa valitus hylättiin ja kaava sai näin
ollen lainvoiman valituksen alaisilta osiltaan. Kaava tulee voimaan
valituksen alaisilta osiltaan kuulutuksella 23.8.2007.
Kaava-asioissa lisätietoja antavat:
Vs. aluearkkitehti Ilari Rasimus gsm
040- 335 4223, e-mail: ilari.rasimus
urjala.fi
Tekninen johtaja Jari Lehtonen,
gsm 040- 335 4220, e-mail: jari.lehtonen
urjala.fi