etusivu >  Sosiaali- ja terveyspalvelut >  Päivähoito >  Päiväkodit

Päiväkodit

LAUKEELAN PÄIVÄKOTI

Virkatie 4 (A, D, E, F)

Päiväkodin johtaja: Riitta Rajoo

puh. 040 335 4315

riitta.rajoo@urjala.fi

paivakoti@urjala.fi

Päiväkodissa tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista. Tavoitteenamme on vahvistaa yksilöllisesti lapsen hyvää itsetuntoa, oppimaan oppimista ja toimimista aktiivisena ryhmän jäsenenä. Toiminnassamme painotamme lapsilähtöisyyttä ja teematyöskentelyä pienryhmissä sekä yhteistyötä vanhempien ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Laukeelan päiväkoti on perustettu v. 1975. Päiväkotimme sijaitsee Urjalan kirkonkylässä ja on tällä hetkellä kuntamme ainoa. Päiväkodin tilat on otettu käyttöön kunnostuksen ja laajennuksen jälkeen elokuussa 2010. Päiväkodissa toimii kolme alle esiopetusikäisten lasten ryhmää ja kaksi ryhmää esiopetusikäisille lapsille (Virkatie 4 A).

Päiväkotiryhmissä työskentelee lastentarhanopettaja ja kaksi hoitajaa sekä vuorohoidon työntekijöitä. Esiopetusikäisten ryhmissä on esiopettaja ja hoitaja. Lisäksi päiväkodissamme on toisinaan myös avustavaa henkilökuntaa, opiskelijoita sekä harjoittelijoita. Varhaiskasvatuksen erityisestä tuesta vastaa päiväkodin erityislastentarhanopettaja Minna Uusitalo. Hänet tavoittaa puhelimitse numerosta 040-3354348 tai sähköpostilla: minna.uusitalo@urjala.fi.

Pikkutenavat puh. 040 335 4312

  • 1- 3 -vuotiaiden ryhmä
  • Pikkutenavissa lapset ottavat ensiaskeleita päivähoitoon, lähtevät sylistä kohti seikkailuja. Opettelemme luomaan kaverisuhteita ja harjoittelemme pelisääntöjä leikkien lomassa.

Tenavarinne puh. 040 335 4346

  •  3-5-vuotiaiden ryhmä
  • Tenavarinteessä leikkiminen, laulaminen ja liikkuminen ovat osa jokaviikkoista toimintaa. Lapsille tarjotaan sopivassa määrin syliä ja rajoja.

Touhutupa puh. 040 335 4314

  • 3-5-vuotiaiden ryhmä
  • Touhutuvan turvallinen arki muodostuu lasten touhuista, aikuisten läsnäolosta ja tutusta päiväjärjestyksestä.

Opinpolku puh. 040 335 4322

Vuorohoito

  • Vuorohoito on Urjalassa keskitetty Laukeelan päiväkotiin.
  •  Vuorohoitoa tarjotaan pääsääntöisesti vain päätoimisesta työstä tai opiskelusta johtuvasta tarpeesta, mikä aiheutuu siitä, että yhteistaloudessa elävät aikuiset ovat yhtäaikaisesti töissä tai opiskelemassa. Vuorohoitoa tarvitsevien on toimitettava työnantajalta tai opiskelupaikasta kirjallinen todistus epäsäännöllisistä työ- tai opiskeluajoista
  • Vuorohoitoa tarjotaan klo 18.00- 6.30 välisenä aikana ja viikonloppuisin alle kouluikäisille lapsille. Pyhäpäivisin ei päivähoitoa tarjota
  • Käytännön järjestelyistä vastaa lastentarhanopettaja Anne Hartvig puh. 040 335 4311

Vuorohoitolasten vanhemmille

Loma-aikoina päivähoidon kysyntä on vähäistä. Tällöin päivähoitoa tarjotaan todellisen tarpeen mukaan keskitetysti.

 

Minä olen hurja ja minä olen rohkea.

Minä olen kaunis ja ihana.

Joskus olen huono ja

joskus hyvä.

Olen sopiva,

sillä Minä olen Minä!

                                                                

                                                                 Anni Simojoki