Mikä
Nuorten
Ykspaja –hankkeet toimivat osana Akaan ja Urjalan kuntien
nuorisotyötä.
Ykspajat ovat nuorten seinättömiä starttipajoja,
joiden toimintaan Pohjanmaan Ely-keskus on
myöntänyt valtionavustusta.
Kenelle
Urjalan Nuorten Ykspaja on tarkoitettu 15-24-vuotiaille,
vailla työ– tai opiskelupaikkaa oleville urjalalaisille
nuorille. Ykspajaan voi hakeutua esimerkiksi silloin, kun
peruskoulun jälkeiset jatko-opinnot ovat keskeytyneet.
Urjalalaisten nuorten Ykspajan tukikohtana toimii Urjalan
nuorisotiedotuspiste Apula (Tampereentie 8, 31760
Urjala).
Miten
Nuorten Ykspajan toimintaan osallistuminen perustuu
vapaaehtoisuuteen ja maksuttomuuteen. Ykspajaan voi hakeutua itse
tai jonkin viranomaisen tukemana.
Nuorten Ykspajan toiminnan tavoitteena on tukea ja ohjata nuorta
löytämään oma kiinnostuksen kohteensa
koulutus– ja työelämässä. Ykspajan
toimintamuotona käytetään yksilövalmennusta ja
palveluohjausta.
Ykspajassa laaditaan yhdessä nuoren kanssa
valmennussuunnitelma, jonka lähtökohtana ovat nuoren omat
tavoitteet.
Nuorten Ykspajassa nuoret sijoittuvat
pääsääntöisesti pajan ulkopuolelle
esimerkiksi työharjoitteluun kuntien eri yksiköihin,
yrityksiin tai yhdistyksiin.
Nuorten Ykspaja -esite ja
ilmoittautumiskaavake
Yhteystiedot
Urjalan
Nuorten Ykspajaan liittyvissä kysymyksissä
vastaa
nuorisoneuvoja
Tiina Juutilainen
Urjalan
kunta
Nuorisotoimi/
Nuorten Ykspaja
Tampereentie
6
31760
Urjala
Puhelin
040 335 4237
Sähköposti
etunimi.sukunimi@urjala.fi