Uutiset - Kirjasto- ja kulttuuripalvelut

24.11.2008

KOTISEUTUARKISTO

 

Kotiseutuarkiston perustamisesta on Urjalan kunnassa tehty päätös jo vuonna 1991. Urjalan kunnantalon kellarista vapautuneisiin tiloihin on vihdoin kesän ja syksyn 2008 aikana saneerattu tilat kotiseutuarkistoa varten. Sivistyslautakunta hyväksyi kotiseutuarkiston ohjeet kokouksessaan 20.11.2008.

Kotiseutuarkistojen tehtävänä on Suomen Kotiseutuliiton suositusten mukaan tallentaa paikallinen yksityisluontoinen arkistoaines sekä paikkakunnan henkinen perinne, saada se säilymään ja saattaa käytettäväksi siten, että se palvelee sekä yleisen että paikallisen tutkimuksen, opetuksen, harrastustoiminnan ja käytännön tarpeita.

Valtion- ja kunnallishallinnon sekä ortodoksisen kirkon arkistoja säädellään arkistolailla ja ev.lut. seurakuntien arkistoja kirkkolailla. Nämä arkistot eivät kuulu kotiseutuarkistoon. Kotiseutuarkistoon kuuluvat ne paikallistason yksityisluontoiset aineistot, jotka eivät muutoin ole päätyneet säännöllisen ja julkisen arkistonhoidon piiriin.

Kotiseutuarkistoon voivat kuulua mm. paikalliset

*   yhdistysten, seurojen ja kansanliikkeiden arkistot

*   osuuskuntien ja liikelaitosten arkistot

*   perheiden, sukujen ja talojen arkistot

*   yksityishenkilöiden arkistot

 Arkistoon kuuluvat paperimuotoisten asiakirjojen ohella mm. kartat ja piirustukset, valokuvat, filmit, ääninauhat, videokasetit, ATK-aineistot, käsikirjoitukset ja edellä mainittujen jäljennökset ja kopiot, painotuotteiden arkistokappaleet sekä muut paikallisen perinteen tallentamiseen liittyvät dokumentit.

Urjalan kotiseutuarkistoon otetaan ensisijaisesti lahjoitettua arkistomateriaalia, jolloin materiaalin omistusoikeus siirtyy kotiseutuarkistolle. Luovutuksesta tehdään sopimus kotiseutuarkiston ja luovuttajatahon (yhdistys, seura, osuuskunta, liikelaitos, henkilö, suku ,...) kesken.

Molemmille osapuolille on eduksi, että arkistomateriaali on hyvässä järjestyksessä kotiseutuarkistoon tuotaessa. Mukana tulisi olla lyhyt vapaamuotoinen historiikki organisaation/henkilön toiminnasta.

Urjalan kotiseutuarkisto on julkinen laitos, joten sinne lahjoitettu arkistoaines on pääsääntöisesti kaikkien luettavissa ja kopioitavissa. Arkistomateriaalin luovuttaja voi kuitenkin asettaa aineistonsa käytölle rajoituksia niin, että tiettyjä asiakirjoja ei saa antaa yleisesti luettavaksi. Käyttörajoitukset kirjataan aineiston luovutussopimukseen. Lahjoitus on maksutonta.

Urjalan kotiseutuarkisto sijaitsee Urjalan kunnantalolla, os. Tampereentie 6, Urjala.

Arkistomateriaalin luovuttamiseen tai tutkimiseen liittyviin kyselyihin vastaavat sivistystoimenjohtaja Jukka Oksa p. 040 335 4250 ja keskusarkiston arkistonhoitaja, kanslisti Inkeri Suoniemi p. 040 335 4203.

URJALAN KOTISEUTUARKISTON OHJEET

LUOVUTUSSOPIMUS