Urjalankylän ryhmäkylän pienoismalli
Osmo Urjanheimo on ikuistanut syntymäkylänsä kolmiulotteisena pienoismallina, sellaisena kuin se 1920-luvulla oli. Yksityiskohdittain tarkkaa työtä olevassa puusta tehdyssä pienoismallissa kylää hallitsee kolme puhelinlankaa, joista kulloinkin nähtiin kenelle soitettiin. Lanka oli "kuumana". Pienoismallista löytyy myös kyläseppä Kalinin jalaspuusee, joka kasan kasvettua liian korkeaksi oli kätevästi siirrettävissä toiseen paikkaan.

Paitsi rakennukset, kylän kuuset ja tiet, sadonkorjuuajan Urjalankylän pienoismalli muistaa tarkasti Mataramäen perunakuopat ja valmistautumisen ensimmäiseen maailmansotaan. Sota loppui, eikä pelättyä hyökkäystä tullutkaan, mutta aherruksen muistoksi Kukkuramäkeen jäivät vallihaudat.
Pentinkulman kylämaiseman pienoismalli
Taiteilija Eero Salon vuonna 1994 valmistama Pentinkulman pienoismalli perustuu kirjailija Väinö Linnan piirustuksiin ja keskusteluihin hänen kanssaan sekä luettuun "Täällä Pohjantähti alla" -trilogiaan.
Puusta valmistetussa pienoismallissa sijaitsevat kartano, työväentalo, Kylä-Pentti, Koskela ja muut romaanista tutut rakennukset romaanin mukaisessa maailmassaan.
Pienoismallit ovat nähtävillä Urjalan kirjastossa aukioloaikoina.