Kirkko

Laukeelan kirkko_kuva Eija Haapalainen.jpgUrjalan kirkko on rakennettu nykyiselle paikalleen vuonna 1806. Kirkon piirustukset laati vihtiläinen Martti Tolpo. Rakennus oli pohjaratkaisultaan alun perin ristikirkko. Arkkitehtuuriltaan kirkko oli yksinkertainen ja selkeälinjainen; tyylihistoriallisesti lähinnä uusklassinen. Pitäjän asukasluvun kasvettua kirkko alkoi käydä ahtaaksi, ja sitä laajennettiin ja korjattiin v. 1869 tunnettuun kirkonrakentajasukuun kuuluneen rakennusmestari Karl Kuorikosken johdolla. Lisätilaa saatiin mm. rakentamalla kirkkosaliin lehterit.

Verrattain matalaa ja tanakkaa länsipäädyn tornia korotettiin huomattavasti, ja tornin huippu kohosi muutostöiden jälkeen 35 metrin korkeuteen. Myös ikkuna- ja oviaukkojen muodot muutettiin. Korjauksissa heijastuu selvästi tuolloin vallalla ollut uusgotiikan tyylisuunta, jota pyrittiin soveltamaan puurakennukseen. Kirkon esineistöä ovat kartuttaneet Honkolan ja Nuutajärven kartanoiden omistajat useilla arvokkailla lahjoituksilla. Urjalan kirkko juhli 200 vuottaan 15.10.2006.Pronssiukka_kuva Eija Haapalainen.jpg

Väinö Linna on kertonut, että mielikuva Pohjantähden kirkosta on peräisin tästä Urjalan kirkosta, ja tässä nykyisessä asussaan kirkko vaikutti myös pentinkulmalaisten elämään. Kirkossa vihittiin mm. pappilan Ilmari, ja siellä kirkkoherra Salpakari piti monta paljonpuhuvaa saarnaa. Kirkonmäelle nousivat Koskelan väenkin askeleet, ensin voimasta keveinä, myöhemmin elämän iskujen raskaiksi painamina.