etusivu >  Kirjasto- ja kulttuuripalvelut >  Kulttuuri >  Urjalan keinutuoli

Keinutuoli on ollut Suomessa tunnettu jo 1700-luvun puolivälissä. Jalaksilla keinuvaan tuoliin saatiin virike ilmeisesti kehdosta, josta Suomessa kehitettiin omaperäinen kahdenistuttava keinutuoli. Siinä oli raskaat jalakset. Eräät näistä olivatkin kaksikäyttöisiä: kun selkänoja ja kansirakenne otettiin pois, paljastui alta käyttövalmis kehto. Kahdenistuttavia keinutuoleja valmistettiin 1800-luvulla etenkin Etelä-Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Lounais-Hämeessä eikä niitä juuri muualla maailmassa tunneta.

1840-luvulla Suomeen kotiutui pitkä- ja ohutjalaksinen, korkeaselkäinen keinutuoli, joka oli kehitetty Amerikassa englantilaismallin perusteella. Mallia nimitetään Boston-tuoliksi. Tuoli saavutti suuren suosion ja levisi nopeasti kaupunkien puuseppämestareiden välityksellä myös maaseudulle. Varsinainen suurtuotanto keskittyi Urjalaan ja Nakkilaan. Urjalan keinutuoli onkin lähes puhdas bostonilainen keinutuoli, jolle tunnusomaisinta ovat sorvatut osat: jalat, jalkojen välipinnat sekä kädensijojen pinnat ovat sorvattuja. Urjalalaisen tuolin selkänojassa on kuusi pystypinnaa ja kädensijoissa keskellä tukipinna.

Keinutuoleja on Urjalassa valmistettu ainakin 1860-luvulta lähtien, mahdollisesti jo aikaisemminkin. Urjalalaismallisen keinutuolin luojina on pidetty Eerik Rikhard Hartmania (1818-1860) ja hänen oppilastaan Jooseppi Lundeqvistia (1833-1914), jotka tekivät ensimmäisen keinutuolin Lundeqvistin oppilasaikana. Toisaalta kerrotaan, että keinutuolien valmistustaidon toi Urjalaan mies nimeltä Robert Rök (s. 1825). Vanhimpiin tekijöihin kuuluivat myös Matti Taxell (s. 1822) ja Karl Enqvist (s. 1830). Urjalan keinutuoli kehittyi Salmen ja Huhdin kylissä, joista se myöhemmin levisi Annulaan.

Myös pitäjän länsipuolella tehtiin keinutuoleja. Urjalankyläläinen Aleksander Helin (1830-1910) valmisti keinutuoleja 1860-luvun suurten nälkävuosien aikana ollessaan Nuutajärven lasitehtaan kirvesmiesryhmän mestarina. Helin valmisti nakkilalaismallista keinutuolia, jonka selkänojassa on kaksi koristeltua poikkilautaa karmilaudan lisäksi. Jalat ovat sorvaamattomat ja lievästi s-malliset. Myöhemmin selkänojan poikkilaudoista luovuttiin ja niiden tilalle laitettiin pystypinnat. Nakkilalaismallisten keinutuolien valmistaminen ei ollut Urjalassa kovin yleistä, koska niiden valmistus oli työlästä ja aikaa vievää. Keinutuolinteko vilkastui Urjalassa entisestään kun Turku-Toijala -rautatie valmistui 1876. Nakkilalaiset nimittäin toivat suuria kuormia omia tuolejaan Urjalan rautatieasemalle, jolloin myös urjalalaiset huomasivat keinutuoleilla olevan kysyntää pääkaupungin markkinoilla. Tuoleja vietiin Helsingin kautta aina Pietariin saakka.

Erityisesti 1900-luvun alussa ja 1920-30 -luvuilla keinutuolinikkareita oli useita kymmeniä, ja tuoleja tehtiin vuodessa tuhansia. Yhä useammassa pirtissä alettiin sorvata tuoleja, sillä muut tulonlähteet olivat tiukassa. Kysyntä oli vilkasta ja nikkarit saattoivat parhaillaan tehdä 12 tuolia kahdessa viikossa eli tuolin päivässä: tämä vaati ahkeran miehen ja pitkän työpäivän. Runsas tarjonta sai aikaan hintojen laskun ja sen, että jotkut nikkarit alkoivat tinkiä työn laadusta; ainespuut eivät aina ehtineet kuivua kunnollisesti. Huonosti kuivatetuista puista valmistettuja keinutuoleja, jotka eivät juuri istumista kestäneet, kutsuttiin "myytäviksi". Sen sijaan huolellisesti kuivatetuista puista valmistetut "istuttavat" keinutuolit saattoivat kestää vuosisadankin.

1930-luvun lopulle tultaessa urjalalaisen keinutuolin maine oli jo parantunut, sillä kysynnän vähetessä ehdittiin ainespuutkin kuivata kunnollisesti. Hiljaiselon kausi jatkui kuitenkin 1950-luvulle, jolloin Viljo ja Mauno Lehtinen tutustuttivat suuren yleisön jälleen urjalalaiseen keinutuoliin, jota kuljettivat näyttelyissä ja markkinoilla. Nykyisin keinutuoleja valmistaa Urjalan Keinukaluste Ky .

Keinustooli käytössä

1910-luvulla keinutuoli oli vielä statusesine, jonka hankkimista rajoitti ostajan varallisuus. Myöhemmin hintojen laskiessa yhä useammat pystyivät hankkimaan sen, mutta edelleen se pysyi suhteellisen korkean hintansa vuoksi yleisenä yhteislahjana esim. syntymäpäiviksi. Vaikka nykyisin monet ajattelevat keinutuolia lähinnä vanhusten lepotuolina, oli aikaisemmin aivan tavallista lahjoittaa yhden- tai kahdenistuttava keinutuoli vaikkapa häälahjaksi. Siinä sitten tulevat perilliset kiikuteltiin höyhensaarille.

Keinutuoli pysyi pitkään talon mukavimpana istuinpaikkana. Mukavuutta lisäsi emännän valmistama keinutuolimatto, joka oli kauniisti koristeltu ja joskus topattukin. Vauraimmissa taloissa saattoi olla useampiakin keinutuoleja, joista uudemmat sijoitettiin paremmalle puolelle, mutta vanhoilla keinuttiin arkihuoneessakin.

Keinutuolia kutsutaan monella nimellä, joista nykyään perusmuodon lisäksi yleisimpiä Urjalassa ovat keinutooli ja -tuali sekä keinustooli, mutta tuttuja ovat myös keikku, liikku ja liikkutuali. Keinutuolia pidetään edelleen arvokkaana ja siten myös vieraalla sopivana istuinpaikkana. Ennen vierasta saatettiin kehottaa keinumaan sanomalla esimerkiksi "Tarttee istual liikkuu" tai "Istu ny ja heilauta surut pois!"