etusivu >  Kirjasto- ja kulttuuripalvelut >  Kulttuuri >  Pentinkulman päivät >  Arkisto >  Tiedotteet >  Valokuvauskilpailun voittaja on valittu

Valokuvauskilpailun voittaja on valittu

Kuvien kaikuja ? kärrypoluilta keskuksiin

PENTINKULMA-PROJEKTIN VALOKUVAKILPAILUN VOITTAJA ON VALITTU

 

 

Pentinkulma projekti julisti Kuvien kaikuja ? kärrypoluilta keskuksiin -valokuvauskilpailun avatuksi 19.6.-30.11.2005. Kilpailuun toivottiin valokuvia, joissa menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat. Kuvien toivottiin liittyvän jotenkin erityisesti Urjalaan ja siihen, kuinka sen asukkaat näkevät kehittyvän kotipaikkakuntansa.

 

Kilpailutöitä tuli vain kuudelta eri henkilöltä, mutta töiden joukossa oli kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia. Kuvia tarkastelemaan koottiin raati, johon kuuluivat toiminnanjohtaja Heidi Koivulan lisäksi aluearkkitehti Pauliina Vitakoski,  keskustan kehittämishankkeen projektivastaava Lilli Salo ja koululainen Lisa Wesin. Raati totesi, että kilpailutöiden taso oli jäänyt heikohkoksi osin pienen osanoton vuoksi. Kuvien joukossa ei ollut montaa, joissa laadullinen taso ja onnistunut teeman käsittely olisivat olleet tasapainossa. Valokuvauskilpailun aihetta oli selvästi pidetty vaikeana.

 

Raati valitsi yksimielisesti voittajaksi Krista Kuljuntaustan, jonka kuva heinäpellosta pyöröpaaleineen oli laadullisesti erittäin hyvä. Sen värit ja tarkkuus hivelivät silmiä, mutta myös temaattisesti kuvaa pidettiin kilpailun kannalta onnistuneena. Aluearkkitehti Vitakoski totesi, että kuva oli hyvä esimerkki siitä, kuinka maatalouden kehitys ei ole este kauniille maaseudulle; se elää ilman vanhoja heinäseipäitäkin. Toiseksi raati valitsi Eila Sillantien kuvan Laukeelan vanhasta koulusta, jonka takana pilkottaa uusi palvelutalo Reikonlinna, jossa Sillantie arveli nykyisin asustelevan koulun entisiä oppilaita. Kuva nousi toiselle sijalle erityisesti sen ansiosta, että se kertoi tarinan, jossa menneisyys ja nykyisyys kohtasivat aidosti.

 

Kolmanneksi raati valitsi Sasu Sukasen kuvan Sopu, jonka aihe myötäilee voittaja-aihetta. Kuvassa pyöröpaalit on aseteltu vanhan ladon viereen massiivisiksi kasoiksi. Kuva herätti raadissa hilpeyttä, mutta jäi kärjestä voittajakuvaa vaatimattomamman kuvalaadun vuoksi.

 

Krista Kuljuntaustan voittokuva pääsi kansikuvaksi Pentinkulman päivillä 4.8.2006 julkistettavaan E80-esikoiskirjailijatapaamisen 20-vuotisjuhla-antologiaan Esikoiskirjailija kohtaa kirjailijan (toim. FT Jussi Ojajärvi).   

 

Tiedustelut: Toiminnanjohtaja Heidi Koivula, p, (03) 541 4264, 050 388 1459

heidi.koivula@urjala.fi