Pentinkulman päivien pääjuhlassa luodaan tänä vuonna katsaus Kirjailijan kavereihin. Kirjailijan työ on usein yksinäistä puuhaa, mutta jokaisen teoksen takana on toisia teoksia ja suuri joukko ihmisiä: toisia tekijöitä ja lukijoita. Kirjallisuus kasvaa paradoksista: erottautuakseen, löytääkseen oman äänensä, kirjailija tarvitsee kaverin.
Suomessa on kirjallisia ryhmittymiä esiintynyt 1700-luvulta Porthanin ajoista ja 1830-luvun Lauantaiseurasta alkaen. Tulenkantajat vaikuttivat 1920-luvulla ja toisen maailmansodan jälkeen tunnetuin suomalainen kirjallinen ryhmittymä syntyi Tampereelle kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän ympärille. Ryhmän keskeisiä jäseniä olivat Väinö Linna ja Lauri Viita. Tämän päivän kirjalliset liittoumat ovat keskittyneet pienkustantamoiden, kulttuurilehtien ja nettisivujen ympärille.
Pentinkulman päivien pääjuhlassa Väinö Linnan elämäkerran kirjoittaja, Suomen kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio puhuu otsikolla Väinö Linna ja sen kaverit. Puheenvuoron keskiössä on erityisesti Mäkelän piiri. Varpio on tutkinut Linnaa jo 1970-luvulta lähtien ja kirjailijan elämäkerta julkaistaan loppuvuodesta 2006. Kirjailija Tuula-Liina Varis kertoo puheenvuorossaan 146-vuotiaasta kaveristaan. Loimaalla syntynyt, mutta nykyään Joensuussa asuva Varis on opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta ja työskennellyt vuodesta 1979 vapaana kirjoittajana ja toimittajana. Hän juontaa myös TV1:sen kirjallisuusohjelmaa Kirja A&Ö. Kirjailija Mari Mörö (s. 1963) on toiminut Pentinkulman päivien E80-esikoiskirjailijaseminaarin vetäjänä vuodesta 2004. Hän vieraili seminaarissa esikoiskirjailijana vuonna 1987 ja on vuodesta 1991 ollut vapaa kirjailija. Mörö kirjoittaa eri ikäisille lukijoille novelleja, romaaneja, kuunnelmia, pakinoita ja sketsejä. Lisäksi hän ohjaa harrastajakirjoittajia eri oppilaitoksissa ja arvostelupalveluiden kautta. Mörön valottaa puheenvuorossaan kirjailijan ylläpitoa kotioloissa. Pääjuhlan avaa eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila ja juontaa toimittaja Päivi Storgård.
Pääjuhlassa nähdään kantaesitys Tampereen yliopiston teatterin ja draaman opiskelijoiden valmistamasta näytelmästä Eturivin miehiä. Näytelmä kertoo Väinö Linnasta ? miehestä myytin takana sekä häneen uraansa ja ajatusmaailmansa vaikuttaneista ystävistä. Miksi kansalliskirjailija ei kirjoita yhtään kirjaa kymmeniin vuosiin? Milloin ihminen muuttuu ikoniksi? Miten kateus vaikuttaa kaveruuteen? Linnan suurteosten jälkeisiä vuosikymmeniä tarkastellaan näytelmässä lempeän filosofisella, mutta myös humoristisella otteella. Lavalla nähdään tuttuja hahmoja tamperelaisista kirjailijapiireistä.
Eturivin miehiä -näytelmän käsikirjoituksesta vastaavat Jussi Suvanto, Anna Sirén ja Jyri Siimes, joka myös ohjaa näytelmän. Rooleissa ovat Lasse Forsgren, Tommi Tuominen, Tapio Ylinen ja Juhani Valkama.
Pentinkulman päivien pääjuhla on Kirkonkylän koululla Urjalassa lauantaina 5.8. klo 14-17.
Eturivin miehiä ?näytelmän ennakkonäytös on perjantaina 4.8. klo 18.00.
Tiedustelut: Pentinkulman päivät / toiminnanjohtaja Heidi Koivula, puh. (03) 541 4264, 050 388 1459, heidi.koivula(at)urjala.fi tai projektisihteeri Lilli Salo, puh. (03) 541 4283, lilli.salo(at)urjala.fi.