etusivu >  Kirjasto- ja kulttuuripalvelut >  Kulttuuri >  Pentinkulman päivät >  Arkisto >  Tiedotteet >  Kavereiden kanssa ennen

Kavereiden kanssa ennen

F.E. Fremlingin kuvia Urjalasta 1920?1950 -luvuilta

 

 

Valokuvaaja Frans Eevert Fremlingin syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta.  Fremling syntyi Urjalassa v. 1906, mutta teki elämäntyönsä Helsingissä. Kesiään hän vietti Kylmäkoskella, jossa hänellä oli oma ?ateljee?. Frans Eevert Fremling kuoli Helsingissä v. 1986 ja hänet on haudattu Urjalaan.

 

Fremlingin tuotannon Urjalaa koskeva osa erotettiin muusta aineistosta vuonna 1989 ja on Urjalan kunnan keskusarkistossa. Muu aineisto on oletettavasti Museoviraston hallussa. Varhaisimmat kuvakokoelman kuvat ovat 1920-luvun lopulta. Kuvia on käytetty yksittäisesti eri teosten kuvituksena, mutta niistä ei aiemmin ole koottu näyttelyä.

 

Väinö Linnan seura ja Urjalan kunnan kulttuuritoimi tuo kuvia esille Väinö Linnan reitille Palokunnantalolle. Viime vuonna urjalalaistunut kirjallisuudentutkija FL Taru Tapioharju on koonnut kuvista näyttelyn, jonka teema mukailee väljästi myös Pentinkulman päivien teemaa. Kavereiden kanssa ennen ?valokuvanäyttely esittelee urjalalaista elämänmenoa viime vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta, niin työn kuin vapaa-ajankin merkeissä. Kuvat kertovat muun muassa perhejuhlista, erilaisista ammatinharjoittajista, talkootyöstä ja ystävyydestä. Näyttelyn kannalta ei ole merkitystä, vaikka suurin osa kuvien henkilöistä ja paikoista ovat tuntemattomia, mutta oman mielenkiintoisen lisänsä toisi, jos yleisö pystyisi tunnistamaan niitä.

 

Tapioharju ei halua liiaksi ohjailla yleisön ajatuksia, vaikka  valitessaan näyttelyn kuvia suuresta aineistosta hänelle tulikin mieleen teemakokonaisuuksia. Tavoitteena on, että näyttelyn kuvien ja yleisön katseen vuorovaikutuksessa syntyy aina uusi visuaalinen tarina. Kuvatekstit ovat pelkistettyjä ja sisältävät vain Fremlingin omat muistiinpanot.

 

Kutsumme lehdistöä ja yleisön edustajia tiedotustilaisuuteen ja avoimiin oviin Väinö Linnan reitille VPK:n talolle tiistaina 4.7. klo 16-17. Taru Tapioharju kertoo näyttelyn kokoamisen prosessista ja sen herättämistä mietteistä. Paikalla on myös syksyllä päättyneen valokuvakilpailun Kuvien kaikuja- kärrypoluilta keskuksiin voittaja.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Näyttely on avoinna VPK:n talolla 4.7.-6.8.2006 ti-su klo 11-17, ryhmille tilauksesta myös muulloin.

 

Tiedustelut: Pentinkulman päivät, toiminnanjohtaja Heidi Koivula, p. (03) 541 4264, 050 388 1459, heidi.koivula@urjala.fi