Henki ja elämä -kirjafestivaali
järjestetään viidennen kerran 9.-10.2.2007.
Alkusysäys annetaan perjantaina 9.2. Nuutajärven
Lasikylästä klo 10-15. Taidelasin lomassa
syvennytään viime vuoden kirjasatoon eri
näkökulmista. Tilaisuus on Pentinkulman
päivien ja Tampereen yliopiston taideaineiden
laitoksen yhteisponnistus, johon osallistumalla
opiskelijat voivat suorittaa myös opintojaan.
Uusitussa tapahtumassa Tampereen yliopiston
kirjallisuudenopiskelijat puhuvat vuoden 2006 kirjallisuudesta
keskustelujen kautta. Aiheina ovat tietokirjallisuuden tabut,
maaginen realismi sekä todellisuuden ja taiteen välinen
vuorovaikutus. Mukana keskusteluissa ovat myös toimittaja
Taru Höykinpuro, kirjailija Jyrki
Vainonen sekä dosentti Päivi
Mehtonen. Päivän aluksi julkistetaan
Marja-Leena Salon Nuutajärven Lasikylän
elämää koskeva teos Pruukin raitilta -
Nuutajärven Lasikylän arkea 1950-luvun tienoilta.
Päivän päätteeksi Tampereen yliopiston
kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö
Teema julkistaa jo perinteeksi
muodostuneen Tiiliskivipalkinnon saajan.
Perjantain ohjelma jatkuu Tampereella ravintola
Laternassa klo 19 Runoklubi Lolassa. Esiintyjinä
uusine kirjoineen ovat Risto Ahti, Merja Virolainen,
Marianna Kurtto, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen,
Markku Toivonen, runoimprovisaatioryhmä
Muuntaja sekä Ville
Leinonen. Yleisölle avoimen runoklubin
järjestävät Muuntaja, WSOY ja Tammi.
Lauantaina 10.2.2007 lukijat ja kirjailijat
kerääntyvät Tampereelle Siperian
liikekeskukseen Finlaysonin alueelle. Päivän
aikana on kirjallista ohjelmaa Siperian kahviloissa, auditorioissa
ja ravintoloissa, kaikkiaan kuudella eri tapahtumalavalla.
Päivän sisältöön kuuluu kirjojen
julkistuksia, kirjailijahaastatteluja ja mielenkiintoisia
keskusteluja. Myös lapsille on oma tapahtumalavansa. Kuumien
keskustelujen aiheina ovat naisen paikka, Väinö Linnan
merkitys nykypäivänä, kulutuksen uhkakuvat, dekkarin
miessankarit, urheilusankarin myöhempi elämä,
terveellinen ruoka sekä kirjallisuuden nykytila. Tampereen
kirjailijavieraita ovat mm. Erkki Tuomioja, Peter Nyman,
Mikko Kouki ja Niina Repo, Juhani Tamminen ja Kaarina
Hazard. Bongaa omat suosikkisi!
Katso festivaalitiedotteet:
http://www.aamulehti.fi/teema/henkijaelama/
Festivaaliohjelma:
perjantai 9.2.2007
lauantai 10.2.2007
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, tervetuloa!
Järjestäjinä ovat Pentinkulman päivät
ja Aamulehti yhteistyökumppaneineen.
Tiedustelut:toiminnanjohtaja Heidi Koivula, p. (03) 541 4264,
050 388 1459, heidi.koivula@urjala.fi