etusivu >  Hallinto ja talous >  Uutiset

Uutiset - Hallinto ja talous

25.2.2009

Kuntalisän maksaminen v. 2010

 

Urjalan kunta on vuodesta 2000 alkaen maksanut ns. kuntalisää niille yhdistyksille, jotka työllistävät yhdistelmätukeen oikeutetun työttömän työnhakijan yhdistyksen palvelukseen. 

Yhdistelmätukeen oikeutettu henkilö on pitkäaikaistyötön, jolle on maksettu työttömyyspäivärahaa enimmäisaika (500 päivää) tai hän on saanut työmarkkinatukea 500 päivältä.  Yhdistelmätukea voidaan maksaa saman henkilön työllistämisen edistämiseksi enintään 12 kk kerrallaan. Tuen maksavat työvoimatoimisto ja Kela. 

Kuntalisää on vuonna 2009 maksettu 9.004 euroa.

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 18.1.2010, että kuntalisän maksamista jatketaan vuonna 2010. Kuntalisän suuruus on 170 euroa kuukaudessa. Kuntalisää maksetaan kuitenkin enintään se summa, joka työllistävälle yhdistykselle työllistetystä aiheutuu sen saaman palkkatuen perusosan ja lisäosan jälkeen ja enintään kolmesta 6 kuukauden työllistämisjaksosta vuoden aikana.